HUS, Helsinki ja valinnanvapaus uudessa SOTE:ssa

Kun Helsingin- ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin (HUS) hallitus päätti vuoden 2017 talousarviosta osana tätä päätöstä hyväksyttiin myös strategisia tavoitteita. Niihin lisättiin esityksestäni yksimielisesti seuraava; ”Sosiaali- ja terveyspalvelujen preventiota (ennaltaehkäisyä) ja peruspalveluja vahvistava rakennemuutos etenee Uudellamaalla”. Mittarina toteutukselle on nyt alkuvaiheessa sovittu seuraava: ”Jokaisen kunnan kanssa on sovittu konkreettiset toimenpiteet tavoitteen edistämiseksi ja toimenpiteiden toteuttaminen on käynnistetty”.

Tässä on tavoitteena palveluiden tarkoituksenmukainen integraatio, kustannusvaikuttavuus ja potilaslähtöisyys. Toivon, että tämä osaltaan vauhdittaa tarvittavia uudistuksia SOTE -palveluissa Helsingissä ja Uudellamaalla

Uudessa SOTE:ssa pitäisi olla mahdollista ohjata palvelutuotantoa vastaavasti kokonaisuuden, veronmaksajien ja potilaiden kannalta parempaan ja vaikuttavampaan suuntaan – myös valinnanvapauden toteutuessa. Käsittelyssä oleva hallituksen esitys valinnan vapaudesta ei tätä mahdollista. Vaarana on kustannusten karkaaminen käsistä. Hyvin toteutettuina uudistuksilla on mahdollista jopa säästää kustannuksissa ylimenokauden jälkeen.

Henkilökohtaisesti kannatan hyvin toteutettua ja ohjattua valinnan vapautta peruspalveluissa – jos sen avulla pystymme takaamaan, että kaikki ihmiset saavat tarvitsemiaan palveluita ilman viivettä – ja siten, että palveluissa myös investoidaan ennaltaehkäisyyn ja parempaan vaikuttavuuteen. Tämä on välttämätöntä, sillä pelkästään hoitava lääketiede on tullut tiensä päähän. Tulevaisuudessa tautien syntymistä voidaan ja pitää ehkäistä nykyistä tehokkaammin.

Tällainen lähtökohta yhdistettynä valinnan vapauteen edellyttää kuitenkin palvelutuotannon ohjaamista ja arviointia, jotta voidaan todentaa, kehittyvätkö palvelut haluttuun suuntaan ja saammeko vastinetta verovaroille. Asetettavissa tavoitteissa tulee näkyä kustannusten lisäksi laatu ja vaikuttavuus. Lisäksi tarvitsemme mittarit, joilla todentaa tuloksia. Mittaamisen kannalta keskeisimmät kehittämiskohteet liittyvät asiakkailta kerättävään tietoon eli asiakaskokemukseen kuten asiakkaan raportoimaan toimintakykyyn, terveydentilaan ja turvallisuuden kokemukseen. Näiden tietojen kerääminen ja systemaattinen hyödyntäminen puolestaan edellyttää menetelmien ja tietojärjestelmien kehittämistä.

Aikalisä on siis joka tapauksessa tarpeen, jotta valmiudet SOTE-uudistuksen hallittuun toteuttamiseen ovat kohdallaan ja jotta järjestämisvastuullinen taho saa tarvitsemansa työkalut ja tietopohjan palvelujärjestelmän strategiseen ohjaamiseen. Yksi suurimpia haasteita tulee olemaan hyvien johtajien rekrytointi näihin tehtäviin.

Ketterä kehittäminen keskeneräisessä SOTE-järjestelmässä on hankalaa. Helsinkiläiset ansaitsevat helposti saatavissa olevat, toimivat ja laadukkaat terveys- ja sosiaalipalvelut, mutta vauhtisokeuden myötä olemme vaarassa menettää ei vain lapsen pesuveden mukana vaan kokonaisen päiväkodin.

Puhdasta asiaa

Näyteikkuna

Tuloksia aikaansaava kansainvälinen SOTE- ja uuden talouden osaaja 

Vastuu helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluista ja osasta elinkeinopolitiikkaa siirtyy todennäköisesti alkavalla valtuustokaudella maakuntaan. Tavoitteeni on varmistaa, että muutos on myönteinen helsinkiläisten osalta ja että palvelut rakentuvat järkeviksi ja yhteentoimiviksi. Ylimenokausi on haastava, mutta myös mahdollisuuksia täynnä.

Vihreät perusarvot kuten ilmastonmuutoksen torjunta, ekologisuus, eettisyys ja yhdenvertaisuus ovat minulle selviö. Huomioin ne kaikessa päätöksenteossa. Olen myös kulttuurin ja opetuksen puolestapuhuja. Vaaliteemat sivulta lisää tavoitteistani. Jos saan äänestäjien tuen näissä vaaleissa, niin harkitsen myös asettumista ehdolle maakuntavaaleissa 2018. Tule mukaan kampanjaani hyvinvoivan Helsingin puolesta !

Rakkaudesta Helsinkiin, Suzan