Pormestariehdokas Jan Vapaavuoren helisevät vasket ja kilisevät kulkuset

Kun minä olin lapsi, istuin Helsingissä rukoushuoneen perällä ja kuuntelin imaamin laulavaa ääntä. Kun minä olin lapsi, meillä puhuttiin kotona suomea, ruotsia ja tataarin kieltä. Kun minä olin lapsi kuulin isäni suvun tarinoita monikulttuurisesta ja kansainvälisestä Viipurista. Kun minä olin lapsi, kertoi tataari isoäitini kuinka he asuttivat Katajanokan kodissaan Karjalan evakkoja. Kun minusta tuli nuori ja aikuinen jatkoin tätä rikasta elämää omannäköisenä maailmalla.

Kun tänään katson ympärilleni kotikaupungissani Helsingissä näen uusia häivähdyksiä tästä moninaisuuden rikkaudesta, mutta näen myös uhkakuvia ja pelkoja, joita en uskonut näkeväni. Syksyllä tein töitä sen eteen, että Helsinki myönsi kuntapaikat niitä tarvitseville täällä asuville alaikäisille turvapaikan saaneille nuorille. Halusin, että he voisivat aloittaa uuden elämän turvassa edes jossakin. Rahat kotoutumiseen tulevat valtiolta, joten oli käsittämätöntä, että Helsinki oli aluksi valmis lähettämään tänne jo juurtuneet nuoret Jyväskylään ja ympäri Suomea entistä rikkinäisempinä. Yksi näistä nuorista on 16-vuotias afgaanipoika Mahmoud, joka lopulta sai kodin siskoni perheestä Vantaalta. Unettomat yöt ja ahdistus lievenivät hitaasti, mutta varmasti ja nyt hänellä on enää huoli pikkuveljestä, joka jäi vieraiden hoteisiin lähtömaahan Iraniin.

Aikuisten turvapaikanhakijoiden tilanne on kärjistynyt kielteisten turvapaikkapäätösten tippuessa talven kuluessa. Monet päätökset ovat olleet virheellisiä, epäinhimillisiä, kohtuuttomia ja lain hengen vastaisia – osin myös rikkoneet lakia, kuten tänäänkin saimme HS:stä lukea. Helsingin Rautatieaseman edustalla olemme todistaneet jo usean viikon ajan pakolaisten hätää ja epätoivoa keskellä kylmää Suomen talvea. En tunnista omaa arvomaailmaani enkä oikeudenmukaisuutta hallituksen politiikassa enkä lainsäädännön tulkinnassa, joka karkottaa 18-vuotiaan kauas pois perheestään täysi-ikäisyyden varjolla. Ovatko tällaiset päätökset ihmisten tekemiä vai ovatko jotkut meistä jo muuttuneet koneiksi?

Me vihreät Helsingissä olemme tehneet parhaamme turvataksemme perusoikeudet myös pakolaisille ja paperittomille mm. sananvapauden sekä terveydenhuollon osalta. Kokoomuslaiset päättäjät ovat vaatineet rauhanomaista mielenilmausta purettavaksi ja suhtautuneet nihkeästi terveydenhuollon tarjoamiseen sitä tarvitseville.

Kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuori toteaa Helsingin Sanomien 9.3. etusivun pormestarikampanjansa mainoksessa, että meillä helsinkiläisillä on onneksi suuri sydän, emmekä jätä ketään oman onnensa nojaan – ja että jatkossakin huolehdimme niistä, joita elämä on kolhinut. Tunnen Jannen ja arvostan hänen toimiaan –  taisi jopa olla niin, että Viipurin isoäitini hoiti häntä tovin lapsena. Mielelläni uskoisin siksi vaalimainoksen kieltä, mutta kokoomuksen teot ja linjaukset saavat sen kuulostamaan helisevältä vaskelta ja kilisevältä kulkuselta. Tänä aikana tarvitsemme rakkauden tekoja.